YRITYS

Erlatek Oy on saksalaisen RUD Chainsin sekä sveitsiläisen SpanSetin suomalainen yhteisyritys, jossa pääomistajana on RUD Chains.

Erlatek Oy toimii molempien omistajien tuotevalikoimien virallisena maahantuojana sekä myyjänä.

Tuotekehitys ja laatu ovat aina etusijalla RUD:lla ja SpanSetilla. Me olemme aina edellä määrätietoisessa kehitystyössä.

 

Perinteikäs nostamisen asiantuntija

Erlatek Oy on vuonna 1991 perustettu yritys, jonka kotipaikka on Hyvinkää. Se tuo maahan, suunnittelee, valmistaa ja myy laadukkaita nostoapuvälineitä sekä antaa niihin liittyvää tuote- ja työsuojelukoulutusta.

Yrityksen vuosiliikevaihto on noin 5,5 miljoonaa euroa ja henkilökunnallamme on käytössään noin 3000m2 ajanmukaiset toimitilat Hyvinkäällä Veikkarin teollisuusalueella.

Erlatek Oy perustettiin pitämään yllä ja edelleen kehittämään Hyvinkään perinteistä nostotietämystä. Kolmen vuosikymmenen aikana Erlatek on kasvanut alan johtavaksi toimijaksi kun kyseessä on tuoteryhmän kokonaispalvelu ja asiakkaan tuotannon kehittäminen nostojen osalta.

Uusi tuoteluettelomme sisältää kattavasti tietoa tuotteista ja palveluista, joita Erlatek tarjoaa maanlaajuisesti ja lähialueilla. Suurin osa tuotteista voidaan toimittaa suoraan varastosta Hyvinkäältä tai lyhyellä toimitusajalla päämiehiltämme Euroopasta. Luettelossa esitettyjen tuotteiden lisäksi voimme tarjota muitakin merkkejä ja valmisteita.

Teräsköydet ovat kiinteä osa Erlatekin tarjoamaa

Teräsköydet ja siihen liittyvät komponentit ovat edelleen tärkeä osa nostotekniikkaa ja siihen tarjoaa ratkaisuja Teräsköydet -tuoteryhmämme, jolla on laaja varasto erilaisia nosturiköysiä ja laitteet köysipäätteiden tekemiseen.

Räätälintyötä osaavilta suunnittelijoilta

Palveluksessasi on myös suunnitteluosastomme, joka monivuotisella kokemuksellaan osaa räätälöidä juuri sinun käyttöösi sopivan nostovälineen. Erikoislaitteet suunnitellaan työturvallisuuslain, konelain ja valtioneuvosten asetusten mukaisesti ja niistä laaditaan tarvittavat käyttö- ja tarkastusohjeet.

Konepajaosaamisella kehityssyklit nopeammiksi

Erlatekin omalla konepajalla erikoislaitteiden valmistus on omissa käsissä. Tämä tuo etuja ja mahdollisuuksia nopeampiin toimituksiin ja jatkuvaan tuotekehitykseen ja välineiden testaamiseen.

Asiantuntijapalvelut takaamaan sinunkin turvalliset nostot

Jokainen työnantaja on velvollinen antamaan koulutusta ja opastusta työvälineiden käytössä ja kunnonvalvonnassa. Tässä asiassa voimme auttaa järjestämällä räätälöityjä koulutuksia maanlaajuisesti tai omassa koulutuskeskuksessamme Hyvinkäällä.

Kaikki työkalut ja erityisesti nostoapuvälineet vaativat säännöllistä huoltoa ja valvontaa, jotta ne pysyisivät turvallisessa kunnossa koko elinkaarensa ajan. Kunnossapitopalvelumme tarkastaa, huoltaa, korjaa ja dokumentoi monivuotisella kokemuksella kaikki työpaikan
nostovälineet.