Kuormansidontavyöt

Siirry tuotteisiinKysy lisää

Kuormansidonnan avulla turvallista logistiikkaa

Kaikkien logistiikkaprosessin osapuolten, mukaan lukien pakkaajat, lastaajat, kuljetusyhtiöt, liikenteenharjoittajat ja kuljettajat, tehtävä on varmistaa, että kuorma on asianmukaisesti pakattu ja lastattu soveltuvaan ajoneuvoon.
Ajoneuvon kuormankiinnitys voidaan tarkastaa tienvarsitarkastuksen aikana niin, että kuorma on kiinnitetty siten, että se ei vaikuta ajoturvallisuuteen tai vaaranna henkeä, terveyttä, omaisuutta tai ympäristöä. Tarkastuksia voidaan tehdä myös sen tarkistamiseksi, että auton kaikenlaisen käytön aikana, myös hätätilanteissa tai mäkilähdöissä kuormat voivat liikkua ainoastaan minimaalisesti toisiinsa nähden taikka ajoneuvon seiniä tai muita pintoja vasten. Kuorma ei voi liikkua kuorma- tai kuormaustilan ulkopuolelle.

Esimerkki kuormansidonnan toimivuudesta

Toimiva kuormansidonta riippuu siitä, minkälaista tavaraa ollaan lastaamassa. Edellytyksenä ovat tavaran kuljetuksiin sopivat pakkaustavat, lastaamiset ja sitomiset. Vain oikealla tavalla sidotut ja lastatut tavarat saadaan kuljetettua perille harmittomasti ja muuta liikennettä vaarantamatta. Kuorman kiinnitysjärjestelyn on kestettävä 0,8 kertaa kuorman paino menosuunnassa, 0,5 kertaa kuorman paino sivuttaissuunnassa sekä taaksepäin ja 0,6 kertaa kuorman paino sivuttaissuunnassa, jos kuorma voi kaatua. Oheisessa kuvassa on esitettyinä maksimimassavoimat kuljetuksen aikana.

Ergo ABS-räikkä: suurempi kiristys ja asteittainen vapautus

Kontrolloitu vapautus vähentää onnettomuusriskiä, kun vakiolaatua olevalla räikällä vapautetaan jännitys, sidontavyön jännitys vapautuu kerralla. Jos sidottu kuorma ei ole tasapainossa, on olemassa suuri riski, että kuorma kaatuu tai tipahtaa. Eurooppalainen markkinajohtaja SpanSet patentoi muutamia vuosia sitten Ergo ABS-räikän, joka mahdollistaa sidontavyön avaamisen vähän kerrallaan. Jos kuorma ei ole tasapainossa, on Ergo ABS-räikkää käytettäessä riittävästi aikaa välttää onnettomuus. Räikän erityinen rakenne auttaa sitomaan kuorman kireämmälle lyhemmässä ajassa. Ennen sitominen oli riippuvainen sitojan voimista. Nyt on olemassa patentoitu Ergo ABS, jolla sitominen on helppoa ja turvallista!

Katso mitat ja tarkemmat tiedot esitteestä

Kuormansidontavöiden kuormitustaulukko